keskiviikko 30. tammikuuta 2013
kertausta, diftongeja yms.
Olen kirjoittanut, tai ainakin lukenut läpi kaikki nettisivuilla olevat harjoitukset ja oppitunnit, joten aloin käymään läpi nettisivuilta saatavissa olevaa oppikirjaa. Pikakertauksesta löytyi a:n ja ä:n toisenlainen merkintätapa viivana sanan alussa. Esimerkkien perusteella tämä viiva voi tulla mille korkeudelle tahansa. Oppikirjan tehtävien tekemisestä on hyötyä, koska opitut asiat kertautuu, ja löytyy joitain korjattavia asioita. Tässä laitoin näkyville joitain huomioita. "Tuu" ja "tu" sanan alussa, ero merkintätavassa. Siigelin "vasta" käyttö: vastikkeena, vastasi. Siigeliä voi siis käyttää missä tahansa yhteydessä kun sana alkaa vast-. Toiselle rivillä muistelin diftongien eroja, kolmannella rivilla ae ja äe. Jäin kuitenkin pohtimaan, miten kirjoitettasiin "näemme". Sanassa "näet", -et pääte tulee loppu t:n kylkiäisinä. Tai entä miten kirjoitettaisiin sana "vaeltaa"? Olen toistaiseksi käyttänyt ensin a:n merkkiä ja sen jälkeen e:n merkki. Tämä lienee oikein, koska kyseessä ei ole diftongi, vaan sanat tavutetaan nä-em-me, va-el-taa. Hioin myös i:n korotuksia; i merkitään 2/3 asteen korotuksella, ii korottamalla 1 kokonainen aste. Suipennuksissa kirjaimen kaltevuudella tai pystypäin kirjoittamisella. Aiemmin kirjoituksessani näkyi ero kaltevuudessa, eikä niinkään korotusasteessa (siis ei-suipennusten kohdalla).
Yksi asia, joka myös on tuottanut päänvaivaa, on konsonantti yhdistelmä -tk-. Esimerkiksi sanassa "tutkimus". Tästä oli kuitenkin esimerkki sanoja opetussivuilla, joita voisin seuraavaksi katsella. Myös muiden konsonanttiyhdistelmien käyttöä täytyy harjoitella, jotta konsonantit todella näkyvät eivätkä puuroudu epämääräisiksi.
torstai 24. tammikuuta 2013
Harjoittelua...
Päätin jatkaa harjoittelua tyhjään kirjaan, jotta kaikki löytyy samasta paikasta. Tässä olen kirjoitellut Viisauden kirjan 2:10-20 (apokryfikirja). Myöhemmillä sivuilla olen jättänyt paremmat rivivälit. i:n korotusta täytyy usein miettiä, jos sana on jo kertaalleen korotettu. Konsonanttiyhdistelmien kohdalla mietin, tuleeko vahvistus koko merkkiin? Itse olen laittanut vain viimeiseen alasvetoon (kuten pitkän aa:n vahvennus normaalistikin). Välillä harjoitellessa tarkistan, miten samankaltaiselta näyttävät eroavat toisistaan, esim. ou ja uo."Tuo" ja "Tou" alku näyttäisi olevan täysin samannäköisiä (?). Harjoittelin koukku-k:n luvusta 14, joten tässä saattaa näkyä sitäkin.
maanantai 21. tammikuuta 2013
harjoittelua: rukous ja runo
Isä meidän -rukous kirjoitettuna pikakirjoituksella. Puhtaaksi kirjoittaessa huomasin, että toistuvasti oli tullut ei:n sijaan ie. Esim. miedän -> meidän. Alla olevassa kuvassa korjattuna. Diftongien pituuksia täytyy harjoitella (jotta ero näkyy mm. ie:n ja ee:n välillä).Vaikeita sanoja olivat ainakin kiusaukseen ja iankaikkisesti. En jättänyt asianmukaisia rivivälejä, siksi teksti välillä osuu ylemmälle riville.
Eräs Eino Leinon runo, 3 säkeistöä, alkaa sanoin "Sinä teit minun eloni lauluksi". Vaikeita sanoja sunnuntaiksi ja silmiini (näkyykö tupla ii?).
Nyt kun ei vielä kaikki konsonanttiyhdistelmät ole hallussa, niin olen harjoitellut kirjoittamalla joitain tekstipätkiä useamman kerran. Ekalla kerralla katson miten kirjaimet menee ja sitten yritän kirjoittaa ilman apuja. Opin yllä olevan runonkin ulkoa siinä samalla! Pikakirjoituksen harjoittelu tuntuu jotenkin loogisemmalta, kun tekstin osaa ulkoa, niin että harjoituksen voi yrittää kirjoittaa puhenopeudella, kun ei tarvitse luntata.
torstai 17. tammikuuta 2013
Pikakirjoitus
Vuoden alussa jostain kumman päähänpistosta aloin harjoitella pikakirjoitusta. Sitten päätin blogata siitä, koska se on hyvin tuntematon taitolaji nykyään.
Suomen pikakirjoittajayhdistyksellä on sivuillaan kokonainen oppikirja, jota olen käynyt läpi. Aika nopeaa olen edennyt, mutta kaikkea en ole ehtinyt vielä kirjoitella. Harjoituksen vuoksi ajattelin kirjoitella satunnaisia tekstipätkiä ja blogata niitä, niin näettepä pikakirjoitusta. Minun kirjoitukseni on tosin vielä hidasta tässä vaiheessa. Tässä näin aluksi vähän aiheesta kuvaa; kirjaimia, jotka opetellaan ensimmäisenä. Konsonantin jälkeen luetaan a-kirjain, ellei toisin osoiteta, joten tässäkin lukee itse asiassa: ha, ja, ka, la, ma... jne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)